keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Oma viikkoni alkaa koulussa vasta tänään, kun maanantaina oli opettajienpäivä ja eilen olimme Jessen kanssa Ottawa Senatorsin matsissa St.Louis Bluesia vastaan. Turpaan tuli Bluesilta ja hävisin Jesselle aterian. Yksi asia Bucket list;ltä pois.
Takaisin ajaminen oli aikamoinen erikoiskoe, sillä ainakaan henkilökohtaisesti en ole moisessa kelissä ajanut. Pakkasta noin -5 ja taivaalta sataa jäätävää vettä, lunta ja rakeita. Koko auto oli yltäpäältä jäässä ja moottoritiellä uskalsi ajaa noin 50 km/h.
Viime viikon sain toiveideni mukaisesti olla jälkiruoissa, joissa jatkan myös tällä viikolla hiukan eri kokoonpanolla.
Teimme Marcin, Daven ja Jeremyn kanssa neljää eri jälkiruokaa yhden meistä keskittyessä aina yhteen tiettyyn annokseen. Jos saman annoksen tilauksia tuli paljon, autoimme tietty toisiamme.

Sain itse tehtäväkseni Eclair-leivoksen, johon sisältyi suklaafondueta, kakunpaloja, mansikkaa, keksicrumblea, karamellisoituja pistaaseja ja suklainen koriste.

Nämä kaikki osat valmistettiin itse(paitsi suklainen koriste oli valmiina) ja kokosimme niistä sitten annoksen. Alkuviikko oli melko hiljainen ja saimmekin misailla joka päivä eri komponentteja, jotka olivat kulkeutuneet jälkiruoka-asemalta parempiin suihin.

Jälkiruoka-asemalla työskentely on mukavaa, joskin se sisältää jonkin verran odottelua, koska täällä ruokailijat syövät todella pitkän kaavan mukaan ja usein serviisien alusta on saattanut mennä jopa puolitoista tuntia, ennenkuin ensimmäinen jälkiruoka kutsutaan. Olemme tietysti myös viimeisiä valmiina mutta saamme apua aina muilta siivoamisessa ja tiskeissä.

Viikko meni hienosti. Sain tehdä paljon eri asioita ja opin uutta.

Täällä varsinkin presentaatio on tullut minulle ensimmäistä kertaa kunnolla esille.

Valitettavasti tuleva oma viikkoni uupuu eilisen päivän lisäksi perjantain lentokenttäreissun takia mutta otan ilon irti siitä, mistä saan.

Olen ollut hyvin tyytyväinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti